31.3.2010

Oh my..

Huomenna on sitten opparin palautus. Sitten saakin hetkeksi (viikoksi siis) hengähtää ja unohtaa koko asian. Toki niinhän ei välttämättä kannata tehdä.

Tänään oli toisiksi viimeinen tentti. Ensi viikolla sitten viimeinen.
Toteampa vaan, että menipä kaksi vuotta ÄKKIÄ!

Huhhurjaa.

Päivitykset ovat nyt vähän "kuivia", mutta tätä mulle nyt kuuluu ja tässä mun maailma pyörii. Että moi :)

29.3.2010

Kiirettä pitää.

Opinnäytetyön palautus torstaina.

Aika menee siis sen parissa.

Palataan loppuviikosta ihanien juttujen kera :)

25.3.2010

Herra Nemo.

Mainitsen usein nimen Nemo. Tosin en ole varma olenko kertonut tästä herrasta sen kummemmin. Tässä siis pienimuotoinen "esittely" eräästä parhaasta ystävästäni. :)

Tässä hän on. Upea väri, eikös. Upea koira muutenkin. Silloinkun tapasimme ensikerran Nemon kanssa, totesin että kamala koira. Miksi joku ostaa, ja vielä maksaa, tuollaisesta tuholaisesta. Meidän suhteemme on aina ollut vähän viha-rakkaus pohjalla. Tosin useimmiten rakkaus. :)
Nemo on jo rotunsa puolesta todella vilkas ja vaatii omistajaltaan paljon, ainakin liikuntaa. Siksi ranskanbulldoggi miellyttää minua enemmän (ennen se oli mopsi, kunnes mieleni vaihtui?). Tosin mukavaa on, että on lenkkikaveri ja tulee itsekin ulkoiltua tarpeeksi.

Nemo on rodultaan punainen irlanninsetteri ja kasvattinimeltään Fansett Jazzman. Syntynyt hän on 3.4.2006. Kohta siis saamme juhlia taasen :)

Olemme tunteneet Nemon kanssa kohta kolme vuotta (?). Suhde on kehittynyt AIKA PALJON tuona aikana. Tuntuu, että Nemo on hyväksynyt minut mamikseen ja Petri on vain se mukava isukki. Minä nimittäin meillä sen kurin pidän. Johtunee ehkä siitä, että Pete harrastaa paljon ja on senkin takia paljon poissa kotoa, minäkun olen enemmän sellainen kotihiiri. :)

Nemon lapsuus oli aika hankala. Kun koira muutti taloon, ei siis nykyiseen kotiinsa, oli omistajia kaksi. Sitten taas yksi. Ja kaksi. Ja lopulta yksi. Eikä se sama joka oli ennen ollut "isäntä". Kaikki voinee vain miettiä, miten sekavaa tuo on koiralle. Se olisi lapsellekin. Kaikki tuo on onneksi mennyttä ja ollutta, vanhoja juttuja on turha kaivella. Joskus ihmiset toimivat hassusti, turha siitä on ketään syyttää. Tai ainakaan minun alkaa syyttelemään.
Pysyvyys on tärkeä sana tässä kehityksessä. Ja olen hetkittäin todella ylpeä koirastani, jos niin voi sanoa. :)



Raskaan työn raatajat. :)
Nemo rakastaa sohvalla makoilua. Tai oikeastaan missä vain makoilua missä ihmisetkin ovat. Ihmisrakas on siis hyvinkin häntä kuvaava sana. :)
(nytkin röhnöttää puoliksi vieressä)
Ainahan minä sanon, että "ei ole mun vika, en ole koiraa kouluttanut". Tiedä sitten miten toimisin "oman" koirani kanssa. No one knows, ennenkun se tapahtuu.
Nemo on oppinut tiettyjä juttuja, joista on kovin vaikea opettaa pois. Niitä ovat esimerkiksi ovien avaaminen ja hyppiminen. Tosin tuo hyppely on jäänyt vähemmälle, sillä olen sanonut kaikille, että pitää tervehtiä Nemoa kun tulee meille. Kyllähän minäkin katsoisin suu auki jos joku tulisi meille tervehtimättä minua. Huomionkipeäkin siis. :)


Ja kaikessa mukana. Niin kuin viimeisessä remontissammekin. :) Tottakai!


Tämä väline on paras ostos sitten aikoihin. Se vaan toimii ja turkki kiiltää päivä päivältä enemmän, kannattaa kokeilla!
Näyttelyissä emme käy, keväällä olisi tarkoitus mätsäreihin mennä, jos sattuisi aikataulut sopimaan, eikä tarvitsisi kovin kauas mennä. Periaatteessahan olen sitä mieltä, että mallitouhut on perseestä ja turhaa kerskuilua. Niinkun koirien näyttelytkin. Saan varmasti monia vihamiehiä :D Ei väliä.
Mätsäreihin menisin kuitenkin vaan "koulutusmielessä". Ja lähinnä tapaamaan uusia tuttavuuksia. :)
Tänään oltiin hoidokkikoiramme kanssa metsässä juoksentelemassa. Joku kerta saamme mukaan myös kolmannen setterin, vielä hän on niin pentu, ettei ole raaskittu ottaa mukaan "isojen poikien" touhuihin.
Tässä tämä siis. :)




I LOVE part 2.

Tässä se on.
Mun lempparikippo. Tai astia.
Toki ERITTÄIN rakkaita ovat myös mun muumikokoelma (uusi Seikkalu-sarjan kippo näkyykin hiukan taustalla), mutta nää on uus ihastus. Ei kuitenkaan rakkaus. Se on sitten jo ihan toinen juttu..

Omistan myös samaa sarjaa pari muuta kippoa. Noi vaan toimii. Koko on sopiva, teksti ihana. Tosin käytän kyseistä myös salaattikippona.

Nämä vaan on ihania :)

..ja se siitä "syvällisyydestä". Nyt ei kovin syvällistä tekstiä jaksa luoda tässä vaiheessa. On toi yksi "pieni" kirjoitelma joka vaatii osansa.

24.3.2010

PMMP !

Tässä teille kuvamateriaalina keikka. Ei muuta sanottavaa. Paitsi se, että hiki tuli ja oli ihan mahtavaa (nojoojoo, niinkun aina)!
















Nojoo, sainhan mä sitten tänkin <3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img2518413.jpg">
HAH!
muakin naurattaa :D kelläköhän oli oikeesti hauskaa?

Nää vaan nää "fanikuvat" on jo niin klisee, että niitä on pakko (näin suurena anarkistina) pakko ottaa aina tilanteen tullen!
..vielä on toi kari vepsä ja matti nykänen bongaamatta.

Ja plussana vielä, että huippua oli, kun likat lauloi kaverille onnittelulaulun :) (villinä veikkauksena se "terveisin loimaanlikat" vaikutti asiaan. Nimittäin Miran kanssa keikan jälkeen juteltiin baarissa lumitöiden tekemisestä ja kukkien viennistä sen mummolaan. Pakkohan se on kesällä toteuttaa :)
PS. sain määkin huutaa mikkiin miten hyvin oikeen meneekään.. (rusketusraidat)

Hitto kuulostan ihan joltain YLTIÖfanilta, muthei, sehän mä oon!!

23.3.2010

Banneri.

HITTO!

ompa hyvä!

nojoo.. jollai muokkausohjelmien suurkuluttajalla olisi varmasti sanansa sanottavanaan, mutta mäkun en sellaisia tue (jos painttia ei lasketa) TÄÄ on aivan mahtava!

Kertoo musta hyvin paljon.
Noi tenut on mun elämä. Mä oon talsinut niillä VAIKKA MISSÄ!
Oikeasti viis vuotta ei riitä noiden rakkaiden iäksi. Ja vielä tulee mukana. Vesikeleillä ei oikeen enään tosin toimi.. pohjassa on jo pari reikää jne.. ihanat :)

Tää on nyt tän päivän saldo. Kuvalatain ei oikein toimi ja en todellakaan jaksa odottaa, että kone latailee tänne yksitellen kuvia, tajuttoman hitaasti vielä.
Opparia olen saanut aikaseksi kaikkien vastoinkäymisten jälkeen (kiitos koulun nörtti, ketä ikinä olitkaan) ainakin 3 sivua! Oma osuuteni siis alkaa olla koossa pikkuhiljaa.
Ja joku vielä väitti että sitä pitää alkaa kirjottaa AJOISSA. häh..
Olen sitä mieltä että ihminen toimii parhaiten ja selväjärkisimmin pienessä paniikissa.
Siihen se ensihoitokin perustuu.. kai.

Pyykkiäkin olen pessyt, takassa poltellut tulta, kutonut.. Rentoutumista ei siis saa unhottaa. :)

Aivanjoo. Meinas ihan unohtua.
Yhdellä mun "luovista tauoista" eksyin sitten nettiin, kaskas, ja tilasin itelleni mekon valmistujaisiin.. katotaan saako sen heittää päälle vai ei ;)
Nojoo, saahan sen, kyllä mä sen tiedän jo nyt :)
(JOLLEI joku sitten kuse viimehetkellä, tosin en nyt juuri keksi mitä sellaista voisi tapahtua)

Sitten vaan innolla odottelemaan, että koskas tulis jottain pääsykoekutsua.. :]

22.3.2010

Uusi viikko.

Viikonloppu oli tosi kiva!
Tiatteriesitys oli ihan mahtava ja keikkakin! Hiki tuli, niinhän sen pitääkin :)
Kuvia sitten reissusta myöhemmin..

Nyt vaan ketuttaa niiiin!! Mun kone ei suostu aukasemaan opparia ENTIEDÄMIKS. Hitto et inhottaa kun koulun koneissa on jotkut ihme ohjelmat mitä ei oo kenenkään kotikoneissa ja arght!

Huomenna siis selvitellään tätä..

Ostin Furminatorin muuten tänään. Voin kertoa että toimii kissoilla ja koirilla, testattu on! Enkä ymmärrä miten olen tullut aiemmin toimeen, eläköön karvaton talo! (nojoo o..)

Koulusta oltiin reissussa tänään, siis Rauma-Pori-Ulvila-akselilla.
Freinet, Montessori ja Frenet-paikat nähty. Mielenkiintoinen reissu etten sanoisi!
Ei nyt jaksa perehtyä enempää noihin, ne tietävät ketä asia kiinnostaa. Mua paljonkin! Nimittäin lapsen loppuelämä, mielestäni, määräytyy suurimmaksi osaksi kotikasvatuksesta ja sen laadusta. Niimpä nää jutut ON tärkeitä! Okeijoo ja jollekki se, että laskin toimii ja paperit heiluu..
Jos jotaki kiinnostaa enemmän höpistä niin eikun kommenttia tai hihasta nykäsyä, mä RAKASTAN mielipiteiden vaihtoa, siinä oppii aina jotakin. :)

19.3.2010

KULKAAS ENOT !


Eilen siis lähti nämä Euromarketista kympillä mukaan.
Minulla, true fanilla, ei siis ollut näistä levyistä kuin poltetut versiot. HYI.
Asia korjattu. :)

Aamu onkin mennyt fiilistellessä.
Huomenna laivalla katsomaan kyseistä pändiä, mahtavaa!! :))

Tänään kuitenkin ensin illalla Tampereella katsomaan vuonna -85 remix. Hurjat odotukset, sillä olen jo nähnyt "alkuperäisen" version ja se oli aivan huippu!

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Mä en katsele vasemmalle
Mä en katsele oikealle
katselen eteenpäin
täysillä eteenpäin
Taisi heiketä verbaliikka
käytössä parempi taktiikka:
nyrkillä hallinta
voimalla hallinta

Mä haistan jo vihan, nyt pelottaa ihan
ja epäilen sua, kun epäilet mua
Jos odotan vähän, niin mätänen tähän
Mä jätän sut pitkästymään

Saanko tarjota yhden vinkin
Mua on kohdeltu paremminkin
Ehkä sä loukkaannut, nytkö sä loukkaannut
Nimität mua hirviöksi
silti kelpaisi kyllä seksi
Miksi se naurattaa
ehkä se on hauskaa

Olen tippunut korkealta niin
Syöksynyt kuin
olisi kaulassa ollut sileää
parikin harmaata myllynkiveä
Olen palvellut heitä
jotka mua sylkevät
kuin olisin alhainen, halpa tavara
Madellut
kuin vain voi nöyrä madella
Oi, noussut taas uudestaan

Kolkko, nimetön, kylmä hämärä
meitä kuristaa ilman käsiä
Miten oisin voinut pettää sinua
näkyvistä et päästänyt minua
Sekoat, kun yrität mut omistaa
sekoat ja haluaisit ravistaa
Repisit sieluni irti kodistaan
haluat itsesi sillä koristaa
Sanot, että minussa on sisällä
satojen ihmisten mennyt elämä
elävä kuollut ja kuollut elävä
Elämä, on, minussa on elämä
Vika on tietenkin aina minussa
minulla ei ole lainkaan tapoja
nahan alla kihisee vain rumia
torakanalkuja, käärmeenmunia
matoja ja piruja ja matoja

Liekki suutelee jalkapohjaa
sitä palvelen, se mua ohjaa
täysillä eteenpäin
Silloin kun tuli selkää nuolee
niin on juostava, muuten kuolee
Jonnekin taakse jäät, sinne sä taakse jäät

Mä säälin jo valmiiksi seuraavaa raukkaa
jonka elämänhalun aiot lamauttaa
Jos odotan vähän...

KAMALA TAHTO TANSSIA!

Pientä pintaremonttia

Niinkun lupasin aiemmin viikolla, tässä sitten näitä ennen-jälkeen kuvia. Olen tuloksiin enemmän kuin tyytyväinen :)

Kodinhoitohuone (nemon huone) ennen.

Ja sama jälkeen.
En ymmärrä miksei noita ovia ole heti maalattu, kun tähän taloon on muutettu. Nimittäin haluan tavata sen ihmisen, jonka mielestä tuo vihreä väri oli OK.
Jokatapauksessa, lopputulos paljon parempi. :)

Olohuone ennen.


Ja jälkeen. Muutos on MAHTAVA! :) olette varmasti samaa mieltä.
Tämä kuva päivällä.


Ja nämä sitten ehtoolla.
Listat vielä ja valmis!

En tiedä haluanko enään ollenkaan poistua kotoa ;)

Illalla olikin sitten rentoutumisen paikka. :)

Jalkakylpy. En muista mitä suolaa laitoin. Väri on kuitenkin kamala :D


Ja lopuksi pehmoiset kotitossukat jalkaan :)

16.3.2010

I LOVE. part 1.

Palaan tähän My favourite-juttuun.

Vuorossa: lempparitalvikenkäni ja lempikassini.
Tässä ne ovat. Talvitennarit. Jotka tosin ovat menettäneet jo kaiken tehonsa. Ah, ei yhtä, nimittäin ulkonäköään! Ja olen sitä mieltä, ettei tennareitten kuulukkaan ihan putipuhtaat olla. :)

Nää nyt vaan sopii "minkäkanssavaan", yksinkertaisesti.
Tai ainakin laitan ne sopimaan. ;)

Kengät on mulle tärkee juttu. Ne kertoo ihmisestä paljon. Katson aina ekana kenkiä ja kylmästi sanottuna, perustan mielipiteeni ihmisestä kenkien perusteella. Se vaan on fakta, että ihminen pukeutuu niin kuin käyttäytyy. Ja kengät on sielun kuva. Ah, syvällistä :D


Sitten mulle rakkaimmasta rakkaampaan tavaraan. Nimittäin "pilekassiini". Sillä tarkoitan siis sitä, etten raahaa tätä kyseistä laukkua kouluun ja töihin, ehei, vaan laatuhetkiin. Tämäkin, yllätysyllätys, sopii oikeastaan minkä kanssa vaan. :)

Merkkinä toimii Onnela Design (suuri rakkaus!). Muoto on ihan mahtava ja väri sitäkin ihanampi! Musta ja valkoinen vaan toimii.
Toi kassi on ollut mulla hm.. riittääkö 5 vuotta? Entiedä. Mutta silti se saa kunnian kulkea HYVIN USEIN mukana. Niinpä pakkaan sen viikonloppunakin reissuun. Rakas kun on :)

Se niistä. Seuraavaksi voisinkin jatkaa I LOVE osastoa jollain syvällisemmällä. :)
Palataan siis.

Uudistaa=tehdä vanhasta uutta, muuttaa jonkin jo olemassaolevan, esimerkiksi ulkonäköä

..ja se on sitä, mitä olen (olemme) tehneet tässä pari päivää. Vauhti on hurja ja tuloksia näkyy nyt jo. Happyhappyjoy!




Sen enempää en nyt paljasta.. perjantaina olette jo viisaampia. ;)

15.3.2010

My favoriitte.

Hm. Mietin tässä, että mitäs lempparijuttuja sitä sitten kuvailis.

Tässä muutama:
kengät (kesä ja talvi)
kassi ! (TODELLA vaikea päätös)
tekeminen
paikka
mekko
housut
paita
koru
ruoka
elementti
.. and so on.

Vaikeeta. Taidan koittaa vasta ensi viikolla saada jotain aikaseksi, sillä toi paikka ainakaan tuskin toteutuu tällä viikkoa.. jotain on kuitenkin jo talletettu. ;)

What's coming..

14.3.2010

Sunnuntai.

Ilta meni töissä, kuten joku saattaakin arvata. Olen kaikki sunnuntait töissä mitä vaan tarjotaan, senverran rahanahne olen tällä hetkellä. Tulevaisuudessa toivoisin, että työni olisi suht koht säännöllistä ja rajoittuisi lähinnä viikolle. Mutta tosta taitaa olla turha haaveilla vielä muutamaan vuoteen, jos asiat sujuvat niin kuin olen suunnitellut. :) Siis tyytykäämme sunnuntailisiin vielä toistaiseksi!

Ensi viikkoa odotan innolla. Olen ottanut tavoitteeksi, että vähintään tunnin päivässä pyhitän opparille ja loput sitten.. mm.. esimerkiksi kuvailemiselle. :)
Tarkoitus olisi, että huomenna menen maalikauppaan hankkimaan maalia noihin apukeittiön oviin. Katsotaan, katsotaan..
Torstaina tai perjantaina varmaan saadaan sitten uusi tapetti seinään, kivaa. Kuvia tulee tottakai! :)
Odotan myös ostoksieni saapuvan. Tulossa on vaatteita, pari kassia ja miniradio joka tuli seiskan (joo tiedän, olen pohjalla) tilauksen mukana. Oikeasti kuuntelen ihan liian vähän radiota. En tykkää suurimmasta osasta kanavista, mutta olen rakastunut radio rockiin. Ne soittaa, YLEENSÄ, tosi hyvää musiikkia! Jollei ole joku heviheviäääsaatanaalimaletti-päivä.

Viikonloppuna sitten mennäänkin tampereelle. Pojat jatkaa siitä rientoihin Tahkolle (en voi paljastaa minne ne menevät jos vaikka asianomainen sattuu tätä lukemaan..) ja minä laivalle PMMPtä katsomaan. JaJOO, muuten, ajattelin houkutella pari kaveria mukaan 9.4 Turun Klubille kattomaan Lapkoa, olis ihan tosikivaa! Tamperehan siis olis ykkösvaihtoehto, mutta ne on sillon siellä kun mulle ei sovi ja siellä tulee muutenkin nyt ravattua ton perjantain ja pitkäperjantain Nekromantixin keikan takia..

Ja ensi viikolla lupaan kuvata teille mun lempparijuttuja.. saa nähdä sitten mitä keksinkään. ;)
Tavaroita/vaatteita on luvassa, ehkä muutama lempipaikkakin..

Mahtavaa!

Oli vaan ihan pakko tulla kertomaan miten mahtava ja ihana ja tittidii-fiilis mulla on nyt. Ja ylipäätänsä.

Tän viikon aikana olen paljon taistellut erään asian suhteen. Ja nyt tuntuu, siis tällä hetkellä ainakin, että maailmasta tulee vielä joskus ihana paikka! Ah, miten syvällistä.

:)

Olen saanut niin paljon itsestäni irti tämän viikon aikana, että saatan olla todella ylpeä.

Olen tehnyt rutkasti kouluhommia.
Mielihommia.
Musiikkihommia.
Ruuanlaittohommia.
Kodiuudistamishommia.
Pääkoppahommia.
Löytöhommia.
Hommia siis.

Käytiin kahden ihan huippuystävän kanssa muun muassa "dyykkaamassa" itsellemme äsken Loimaan vanhan paloaseman peltikirjaimet! Pää TÄYNNÄ visioita, joita niistä voikaan keksiä. Mahtavaa!

Tänään tosin sattui eräs ikävämpikin homma, joka pysäytti hetkeksi ihan kokonaan. Ystäväni joutui äkillisesti sairaalaan ja kotoa lähtöä tehdessäni, ehdin jo miettimään pahimmatkin vaihtoehdot. Olin siis kovin sekaisin. Loppujenlopuksi kaikki näyttää kuitenkin olevan hyvin. Taisi olla enkeleitä matkassa :)

Nyt luen hetken aikaa niin kevyttä kirjaa kuin olla ja vaan voi, nimittän Ruusun aikaa (jonka muuten ostin kirjaston alehuoneesta, vai miksi sitä kutsutaankaan, ihan huippupaikka josta olen tehnyt paljon löytöjä todella edulliseen hintaan, suosittelen lämpimästi). Sitten tuutumaan ja huomenna reippaana iltavuoroon mammoja ja pappoja katsomaan. :)

Tämä blogi vaikuttaa päivä päivältä enemmän joltakin mun remppa blogilta. No, aihe se sekin. Ja mulle eritoteen erittäin sydäntä lähellä oleva. Käsillä tekeminen se vain on sitä jotakin. Auttaa joka asiaan. Siksipä minulla onkin suunnitelmia seuraavaa harjotteluani koskien, jonka suoritan lastenkodissa. Olen nimittäin sitä mieltä, että käsillä tekeminen on parasta terapiaa..

Ensi viikon aikana, jos vain suinkin opparin teolta ehdin, ajattelin julkaista teille kuvin, mulle tärkeitä juttuja. Noista käsillä tekemisistä puheen ollen. Mutta siitä ensi viikolla lisää.

Antoisaa alkavaa viikkoa kaikille :)

12.3.2010

Banneri.

Olin niin kyllästynyt tuohon vanhaan, että tämä(kin) rumilus saa olla siinä hetken.
Kunnes löydän jotakin parempaa.

Oma koti kullan kallis!

Multa tulee näitä päivityksiä nyt kun sieniä sateella (suloinen sananlasku jonka olin jo unohtanut, kunnes eräs luennoitsija eilen sanoi sen taas ääneen :)). Eipä väliä. Kuvia nyt sitten viikon edestä.

Naistenpäivän kunniaksi ostin ITSE ITSELLENI kukkia piristykseksi. :)
Tosin joku lahjoitti minulle suklaata..

Sitten siihen otsikkoon..
Kävin ikeassa viime lauantaina.
Mukaan tarttui muun muassa jotain tällaista:

Aivan mahtavakuosista verhokangasta! Kuvat eivät nyt oikein anna oikeutta tolle kankaalle.. ja mulla oli verhotangonkin kanssa ongelmia.. ja tota narusysteemia pitää kehittää sen verran, että saan rullattua paremmin verhon ylös. Nyt se menee ihan liian ylös. Vaikeaa.
No kangastahan sitten jäi, ja tadaa, ompelin itelleni mekon siitä! Miten kätevää.
Mekosta varmaan kuvia myöhemmin, sillä laitan sen ensi viikonloppuna päälleni.

No sitten. Noita ylisuloisia naulakoita olen katsellut jo pitkään. Koskaan ei ole mukaan tarttunut. Nyt oli kova tarve koiran pyyhekoukuiksi, ja mitkäs olisivatkaan sopivammat. :)

Tätä sinne lähdettiin hakemaan, nimittän kenkätelinettä eteiseen. Keksin sitten tuollaisen sieltä. Oikeastaan ainoa edes lähelläkään, joka täytti mun kriteerit. Maksoikin vain 39e. Sekin kriteeri siis täyttyi!

Tämä ostos kuului luokkaan Miten olen voinut elää ilman tätä. Vyöt oli ennen ihan sikinsokin pitkin vaatehuonetta ja kovassa paniikissa ei sopivaa vyötä löytynyt millään. Olen vöiden suurkuluttaja, niinkuin kenkien ja legginsienkin. Tuossa vasta murto-osa vöistä.. osa on edelleen jossakin piilossa. Veikkaampa, että seuraavalla reissulla lähtee mukaan toinen samanmoinen!



Kun tätä stressiä nyt on puskenyt vähän joka suunnalta viime aikoina..

Olemme herkutelleet ruualla. Kuvassa kreikkalainen wokki ja jauhelihaa. Maistui aivan mahtavalta! Tosin kokilta "vähän" lorahti oliiviöljyä joukkoon epähuomiossa.. :)

Tänään onkin sitten karkkipäivä! nami :)

Parin tunnin päästä, ystävä tulee kylään. Mennään saunaan, höpötellään, syödään toivottavasti ja poltetaan kynttilöitä, sanoi se mitä sanoi :)

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Tukkailua.

Eka se oli tälläinen.
Hetkeä myöhemmin, sieltä pilkoitti jotain..




TADAA! Ihana lila jatkopala :)

Tosin käytännön syistä, kuidut ovat usein letillä. Varsinkin töissä.

Olen iloinen tuosta pätkästä :)
(joka tosin on ollut mulla jo viikon verran)

Tänään oli ihana päivä, tai onhan se vieläkin.
Lukujärjestyksen mukaan vapaapäivä. Tosin kello 8 oltiin koululla tekemässä opparia. Sieltä kun pääsin, lähdin koiran ja Anna Puun kanssa kävelylle. Olipa ihana auringonpaiste muuten. :)
Olen myös pessyt kaksi autoa ja aloittanut kaappienmaalaus-projektin.

Elämääkin on pohdittu tänään. Tuloksia odotellessa. Positiivisuus auttaa asiassa paljon ja tietynlainen myönteisyys omia voimia kohtaan. :)