30.12.2009

"pakollinen" yhteenveto.

ja teen sen nyt, sillä huomenna tuskin kerkeän.
Siis tämä koskee vuotta 2009, surprise surprise.

Nojaa. Oikeestaan tää vuosi on ollut aika arkinen voisin sanoa. Alkutalvi koulussa ja töissä. Kesä töissä. Syksy koulussa ja allerkian takia lomalla töistä.

Siinä siis se. Olen stressannut kovin tämänKIN vuoden aikana ja ensi vuonna aion todella panostaa siihen, että oman hyvinvointini vuoksi turhat stressit on heitettävä unholaan. Aion siis ehkä aloittaa jonkin harrastuksen kuten jooga, jossa "sielu lepää", ja alkaa kuntoilemaan todella. Pitkiä lenkkejä koiran kanssa ynnä muuta. Salikortti on käytettävä loppuun. Ja kuntoilla kotonakin, vatsalihaksia sun muita. Parantaa ryhtiä, ihan vaan niskojen takia. Kutoa paljon ja virkata päiväpeitto loppuun. Aloittaa tilkkupeitto ja saada se ensi syksyksi valmiiksi. Viettää aikaa rakkaiden kanssa. Ja hankkia itselleni työ/koulupaikka jossa todella viihdyn. Päästä askelta lähemmäksi toivomaani uraa. Toivoisin että olisi varaa matkustaa enemmän kuin tänävuonna ja nähdä maailmaa. Petrin kanssa :) Vierailla useammin äitin luona, ja viettää laatuaikaa isin kanssa (palapelit varokaa kohta aloitamme!) Haluan nähdä useammin kavereita, joita ei niin kauheasti tule nähtyä. Jutella ja parantaa maailmaa. Lukea kirjoja ja sivistää itseäni.

Siis sellaista. :D
Aina niitä tavoitteita on, ja kun niitä asettaa tarpeeksi, tulee hyvä mieli kun edes jossakin onnistuu. Olen yleensä niitä ihmisiä kaikkimulleheti, mutta näissä asioissa jaksan odottaa ja panostaa :)

ps. tänään olin erään ystäväni kanssa "kylässä" ja mukanamme oli hurmaava englanninbuldoggi! Tämä ei tosiaankaan tee hyvää koirakuumeelleni, ei todella.
Ja kun pääsin kotiin, sain ihanan tervehdyksen koiraltani, koko naama oli pakko nuolla ja haistella joka paikka, myös sylissä viihdyttiin hetki. "Pieni" setteri tosin ei mikään kovin houkutteleva sylikoira ole.. Raukalle tuli mustasukkaisuuskohtaus :)

Huomenna meille tulee kavereita ja vaihdetaan vuosi niissä merkeissä, kivaa :)
Tarkoitus olisi myös mennä sitten myöhemmin moikkaamaan toisia kavereita virttaalle.
Näin siis vaihtuu minun vuoteni. Iloista uutta vuotta kaikille! :)

28.12.2009

Tuhlailua vai sijottamista?

Siis tänään, tietenkin ensimmäisenä mahdollisena päivänä, kävin heti tuhlaamassa (lue: sijottamassa) joululahjakorttejani. Mukaan tarttui ihana uusi toppatakki, koska se vanha tosiaankin sanoi sopimuksensa irti. Väri edelleen vihreä, niinkun vanhassakin. Tosin aikalailla vaaleampi. Ja enemmän urheilumallisempi. Olen aika arka ostamaan ylipäätänsä mitään vaaleaa, koska osaan suttaamisen taidon vähän liiankin hyvin. Kuitenkin nyt kävi näin, että mukaan tarttui vaaleanvihreä takki. Josta pidän hyvin paljon! Ja se on tärkeintä :)

Sain lahjakortin Ribboniin (paikallinen liike joka myy mm. marimekkoa, pentikkiä, linumia, gantia sunmuuta) josta mukaan tarttui tunikamallinen paita. Kuosia olen ihastellut siitä kauniista päivästä saakka kun se markkinoille tuli ja aluksi meinasinkin ostaa ihanan nuppikukkaro-mallisen kassin, mutta armottomana vaatefriikkinä päädyin paituliin. Ja tyytyväinen olen tähänkin! :) Mekko sopii mainiosta mm. lekkareitten kanssa, joita tykkään vallan käyttää.

Lapista mukaan tarttui pari kivaa juttua;

Ihanat muumi-magneetit..

..ja suloiset naulakot. :)

Ne jatkaa "samaa teemaa" (hitto kuulostaa ihan joltain Innopuheelta :D) kun aikasemmin kirpparilta löytämäni kynttilä.. hm.. pidikkeet? Nyt ei tuu sana vaan mieleen :D

Siis tällaiset. Kummallakin omansa puolellaan, sänky välissä :)

Sitten vielä joulupukinkonttiasioihin.
Niinkun aikasemmin jo selvisi, olin ollut kiltti. Kyllä, jälleen :)

Paketista löytyi ostoslistallani oleva levy:

..ja:

Candles-laatikko. Voin kertoa että olen heikkona, jos niin voi sanoa, noihin tekstilaatikoihin. Takan päällä asustaa, toistaiseksi, kyseiset kolme laatikkoa. :)

Joulupaketeista löytyi mm. lahjakortteja moneen paikkaan, kassi, sormus (hopea kalevala jonka kävin tänään viemässä takaisin liikeeseen, sillä se oli hieman liian iso, ehkäpä tammikuun aikana saan sen takaisin), karvakroksit, fuksian väriset huopareinot, karkkia kamalasti, lapaset, tiatteriliput (vuonna -85 remiksiin, tätä halusinkin!! :)).. ja varmasti jotain jäi sanomatta. No, ihan tarpeeksi taas kaikkea! Ainiin, ja persletit saatiin peten kanssa missä lukee "tämä puoli päin persettä", mamman pravuurilahja :D

Vielä vähän lappi-fiilistelyjä eli muutama kuva..

Oli hauska nähdä kuu taivaalla kahden aikaan päivällä.


Upeat piparimme, siis TODELLA upeat :D Ansaitsevat vuoden rumin pipari tittelin, jokainen. Hyviltä tosin maistuivat :D

Tämä kuva kaunispään huipulta, hiukan oli vilu. Tosin hienot maisemat :)


Tämäkin huipulta, taivas oli jossain vaiheessa todella hienon värinen. Kuvat eivät ole mitään oikeaan maisemaan verrattuna.

Huomenna nokka kohti Turkua, muuttamaan kaveria sinne. Tyhmää. Onneks matka ei kuitenkaan ole kovin pitkä, ja puhelimet toimii :)

26.12.2009

Feelings.

Kun joulu on ohi.
On ihana olo. Ja vielä paranee kun miettii että ens viikko on vielä vapaata, vaikka siinä onkin se pakollinen uusivuosijuhlinta. Jotenkin olis kiva vaan olla, mulla ei oo yhtään juhlaviilinki. Vaikka kai se siitä sitten nousee kun alkuviikon löhöää vaan.

Olin ollut, jälleen kerran, tosikiltti :) Kaikkea mukavaa paketeista löytyi, tarpeellista ja turhuuksia. Siis kaikkea ihanaa!!
Olen syönyt enemmän kun laki sallii, saunonut varmasti kaks kertaa päivässä ja nauttinut ulkoilmasta ja lumesta. Siis voisko noitten kaikkien jälkeen edes olla huono mieli, EI :)

Kamera on ollut ahkerassa käytössä, siis todella ahkerassa..
Kuvia laitan jahka löydän enerkian laittaa ne koneelle!

Eilen oltiin Saariselän aprossa, joo kirjoitin väärin, kuulostaa hienommalta. 7 kapakkia kierrettiin, pari jäi vielä ens kerraks. Kivaa kuitenkin oli :) Yhtään ei harmita etten ahtautunut seurahuoneen imagojonon kautta hikistymään jonnekkin nurkkaan sinne.

Ainiin, suuri suru. Mun hyvin palvellut 15 euron toppatakki sano sopimuksensa irti :(
Onneks sain lahjakortin jolla voin ostaa uutuuden. Siis tiedossa ensi viikolla hankkeiden tekoa.

Nyt lähden, ylläriylläri, saunaan :)

Huomenna klo 7 lähetään ajelemaan kotiopäin!

23.12.2009

1 yö jouluun.

Voi miten äkkiä se sitten tulikin. Kivaa :)

Tänään tehtiin Saaran kanssa pippareita ja joulutorttuja. Tortut onnistui mahtavasta ja piparit.. kylhän ne hyvältä maistuu joo. Mut ulkonäkö voi olla jotain muuta :D Mielikuvitus on hieno asia!
Sitten käytiin siellä Ivalossa pikaseen ja haettiin kuusi (siis mänty, ihansama mulle se on joulukuusi!).

Tänään ajattelin vielä käydä saunassa kun äsken kävin haukkujen kanssa pitkällä lenkillä. Samalla pesen nemon joulukuntoon :)

Sit saakin mennä nukkumaan. Ja huomenna sitten onkin se hartaasti odotettu jouluaatto <3
Aamulla mennään puurolle ahkulle ja sitten kiivetään huipulle jouluhartauteen, kivaa kun saa ottaa haukutkin mukaan. Loppupäivästä mulla ei olekkaan tietoa, se selvinnee..

Hauskaa ja lämmintä joulua kaikille! :)

ps. kuvia laitan sitten myöhemmin.

Saariselkä!

Siis perillä ollaan, tai ollaan oltu jo eilisestä saakka.

Matka oli erittäin pitkä ja uuvuttava. Niinkun aina. Ja varsinkin sellaselle ihmiselle kun minä, joka ei osaa olla hetkeäkään paikoillaan. No, poikien hermot siinä tais kovemmalla olla kun mun.


Täällä on tosi kivaa :)
Tai kai se onkin loman tarkotus.
Mökki on tosi kiva, ei mikään hienonhienouutuuslevimökin tapanen, vaan sellanen -90 luvulla rakennettu kotosa iso mökki :) ps. täällä on hieno takka!


Tänään ollaan (siis me tytöt) touhuiltu keittiössä, huomenna jatkuu mm. laatikoitten valmistamisella ja leipomisella. Tarkotus olis mennä käymään tossa ISON keskustan yhessä ihanassa putiikissa (ai mikä sana!) ja sitten kävästä Ivalossa kaupassa ja kattelemassa vähän sitäkin, viime kerrasta kun on tovi aikaa. Jaaniin, ja siinä ohessa tein sitten lumihiutaleita ikkunaan, sisänen lapsi oikeen heräs :D Oli pakko koittaa sitä, että pysyyko ne oikeesti maidolla kiinni niinkun joku viksu mulle neuvo. Ja tadaa, pysyhän ne! ..se on sitten eri asia kuin hienoja niistä tuli.
Olempa mää ahkeran ja helkutin ilosen näkönen. apua :D


Nautin kyllä tästä niin paljon, saa olla just niin rennosti kun huvittaa ja ihanasti pelkissä pitkiksissä ja villasukissa :D Eivaan, mä oon ruvennu oikeesti käyttämään mekkoja pelottavan paljon. Ja saapikkaatki ostin. Huhhu. Tuntuu ihan kun olisin oikeen nainen. Ei, kyllä mä silti oon enemmän mielestäni hyvä jätkä. Turha sitä koittaa muuttaa, semmonen mää vaan oon!

Nojuu, täällä on sitten aika nättiä. Kattokaa ny..


Tänään käytiin tosiaan syömässä keskustassa ja sitten kapakissa ottamassa napsut ja vielä ihanassa jekkupaarissa jekkujaffat. Sieltä sitten mentiin tohon "naapuriin" ahkulle klökille, ja ne oli laittanu sit oikeen ulos tulet meitä varten ja jäädyttäny penkit sunmuuta. Siinä sitte hetki oltiin ja juteltiin kaikenlaista, mm. siitä mitä kaikkea täältä lapista löytyy. Siis kaikkea mitä normaali turisti ei tiedä. Kaikista parhaiten mulle on jääny mieleen se sodan aikanen vankilahässäkkä keskellä ei mitään, vieressä iso lampi missä ei kasva mitään ku sinne on heitetty niin paljon ruumiita ja kaikkea tavaraa. Tie mitä sieltä löytyis ku joku kaivais kaiken ylös. Toinen paikka on sellanen silta mikä menee kosken yli. Just sellanen Indiana Jones-silta. Todella pelottava. Mutta oon mä vaan siitäkin joskus uskaltanu mennä yli. Aika eräjorma mää vaan kuulkaas :D



Nemppu on viihtyny tosi hyvin. Se on sellanen luonnonlapsi. Tykkää peuhata lumessa ja rakastaa hajuja. Niitä täällä riittää. Dennis on tämä toinen pieni koira joka on mukana. Vähän pojat otti tossa yhteen, siitä muistona naarmu nenussa, mutta toisaalta niin ne välit selviää.. Eikä nyt jaksa enää edes kovin murista toisilleen. Ja kieltämättä, aika sulonen kaveri :) (vaikka en myönnäkkään että olen mikään suuri terrierifani..)


Aivan, ja huomenna olis tarkotus mennä sitten hakemaan kuusi. Koska Saaran kanssa vänkättiin, että kuusi on pakko olla. Se tuoksu on jotakin niin ihanaa, siitä jos jostain tulee joulu :)

Joulu on muutenkin sellainen juhla josta ihmisillä on tarkat omat perinteensä. Nyt kuitenkin vietetään sellasta melko perinteetöntä joulua. Hieno sana :D
Toki on oltava kuusi, joulusauna, joulurauhanjulistus, joulupukki ja tiettyjä ruokia. Itsetehtyjä. Kaupan laatikot sun muut lihapullat ei kelpaa, ei ne kelpaa mulle muutenkaan ni eipä joulunakaan.

20.12.2009

Seinäjoki!

Ihan mahtava paikka, edelleen.
Kuuluu ihan mun top 3 kaupunkeihin joista pidän. Mukana tietenkin kovana Tampere ja ihana Loimaa ;)

Eilen lähettiin sitten kattelemaan vähän yöelämää ja ihan hyvältähän se vaikutti. Käytiin ensin tossa jossain paikallisessa ja sieltä Duuniin mistä mentiin sitte Karmaan. Lemppari noista ehkä Duuni. Luulin tosiaan että annika tulis mun kanssa paariin. Niinhän siinä sitten kävi, että minä ja 4 miestä lähdimme matkaan. Oikeesti poikien kanssa paareilu on ihan kivaa, oikeestaan voisin tehdä sitä useemminkin! Ainoo vaan et joutuu mennä yksin vessaan, ja se jos mikä on naiselle KOVA paikka.

Tänään päivä on mennyt vaan löhötessä ja "manaa" pelatessa. Siis mä olen siivonnut ja tehnyt ruokaa ja pojan on löhönny. Käytiin kaupassa ja annikalla ja samilla kylässä pikaseen :)
Ajattelin vielä käydä nemon kanssa keskustassa (siis 10metrin päässä) kävelyllä ja sitten nukkumaan. Arvatkaa onko hienoa kun ikkunasta loistaa kyltti H&M, ei ole helppoa :p Mulle varsinkaan. Siis poikien kämppä on ihan keskustassa.

Nemo on viihtynyt, pelottava sanoa, MELKEIN paremmin kun kotona. Tuntee olonsa varmaan kotosaks täällä poikamiespoksissa :)

Nyt siis väsäämään vähän leipiä huomiseks evääks ja sitten maate. Ihana 10tunnin taival odottaa, KIVAA :)

18.12.2009

paljon asiaa, vähän aikaa

Siis, Nemolla on sitten hiiva kummassakin korvassa, ihanaa. Matkan lisäks niitäkin tarvis sitten vielä hoitaa. No ehkä tärkeintä että poju tulee kuntoon :/

Auto on nyt MELKEIN pakattu, siis joo puolet puuttuu. MUTTA, ehkä ne snne jotenkin mahtuu. kai :D

On tosin niiin kiva lähteä reissuun, ai olenko jo sanonut sen, voi olla ;)
JEEEE.

Tänään siis päivään kuului tällästä:

aamu alkoi rennosti, katottiin leffaa haukkujen kanssa ja löhöttiin. huomatkaa suuri panostukseni tähän kuvaan..
sitten lähdettiin lenkille, ah mitä materialismia :D toki oli niin kylmäkin että pakkohan se oli jotain haukuillekin pukea päälle. rinssi ja rinsessa <3


väsytti..
..kumpaakin :)

sillävälin silittelin vähäsen. kun reissusta tullaan, on pyykkiä paljon, joten kevensin taakkaa vähäsen. ps. toi printti on ihan yks mun lemppareista :)

sohvan uus päällinen on "puolivalmis" ja ei mun mielestä hassumpi noinkaan. hiukan outo, mutta niin on talon asukitkin.
ja aivan, tämän vuoden joulukuuset, jotka eivät toivottavasti varista risujaan sillä aikaa kun ollaan reissussa..
tässä isompi versio..

..ja tässä pienempi.

tosihienot :D

Elikkäsjoo. En tiedä miten kerkeän netissä pyörimään tuolla, vaikkakin siellä pitäis se toimia, voipi olla että keksin EHKÄ jotakin muuta tekemistä.

Siis ihanaa joulua kaikille ja toivotaan että etelässäkin lumi pysyis maassa edes joulun :)

17.12.2009

Eläin.

Nimittäin Nemo.
Oli tänään lääkärissä. Ei minkään vakavan takia.
Kunhan kynsiä leikattiin. Ja lääkäri toki ihmettelikin miten kummassa olen näitä kotona leikannut, kun verta tuli todella helposti. Niin siinä käy kun ei leikkuusta tehdä tapaa ja huolehdita pennusta saakka.
Korviakin katsottiin, vaikuttaa kamalasti ja haisee todella pahalle :s vaikka putsaan niitä viikottain.
Ilmeisesti siellä vois olla jotakin. Paremmin selviää kun lääkäri soittaa mulle lauantaina.
Toivon vaan ettei tulis mitään kuuria, Nemo ei niistä pahemmin välitä. Ja nappien syöminen on tuskaa omistajalle ja koiralle.
Vieläkin raukka vähän pihalla :<

Huomenna tulee Unna päiväksi kylään. Tarkotuksena olis ollut, että oltas menty koirien kanssa mökille mettään juoksemaan, mutta se niistä sillä huomenna ei saa juoksulenkkejä tehdä. Siispä käydään vaan remmilenkillä. Ja katotaan mitä kivaa keksitään.. :)

Viimiset sivut kirjasta ja vuola luettu. Sitten saan aloittaa mielenkiintoisen kirjaurakan, siitä lisää myöhemmin..

16.12.2009

Christmas, only few days.

Nimittäin kaksi päivää ja sitten lähdetään reissuun. KIVAA!
Vaikkakin harmittaa kun ei sitten joulupäivänä olla kotosalla kattomassa naamoja, joita ei oo hetkeen nähny, siis puhun THE seurahuoneesta, ha :D Mutta silti, niin naurettavalta kun se kuullostakkin, hiukan harmittaa. Tosin tuleehan niitä päiviä :)

Huomenna olis sitten vimonen koulupäivä tälle vuodelle. THANK GOD. Ei jotenkin se istuminen siellä nappaa..

TänäänKIN olis ollut koulua, mutta en mennyt. Maha oli niin kipeä aamulla ettei siitä olis tullut mitään. Joten suosiolla jäin kotiin ja tuuletin petivaatteet ja vaihdoin lakanat sun muuta. Eilen tuli imuroitua, ja vielä perjantaina olis edessä loppusiivous. On niin paljon mukavampi sitten tulla kotiin reissusta kun odottaa siisti talo :) nääs.

Tässä uudet puhtaat lakanat, maailman yksi ihanimmista asioista. :)



Tältä siis näytti keskiviikkoaamu meillä:

Valon ja varjon leikkiä koirankopilla.


Ja äiti saa olla ylpeä!! sain ton kukkimaan. MINÄ, joka onnistun tappamaan kaiken hiukankin elollisen. Koira ja mies ovat tosin hengissä, luojankiitos :)

15.12.2009

Tiettekö,

että olen viimepäivinä huomannut, että tämä netti, se aiheuttaa vain ja ainoastaan huonoa mieltä.
Tästä johtuen, olenkin päättänyt julistaa itseni kanssa nettilakon. Joka kestää ainakin huomiseen saakka. Mutta alku sekin.

En nyt ala kirjoittamaan että mitä tässä hommassa eniten VITUTTAA. Sillä myöhemmin kuulisin liikaa kysymyksiä ja valittuja sanoja. Joten ei kiitos. Siispä poistun autaaseen pakkaamisoperaatiooni ja takkatulen ääreen.

Ei tässä muuta.

14.12.2009

Maanantai.

..ja kuka väitti että niissä on jotain vikaa?
Tänään, ja usein muutenkin, olen sitä mieltä että maanantait on ihan huippuja. Pääsee taas arkeen kiinni ja tapaa ihmisiä. En tosin väitä että eläisin viikonloppuja mitenkään erakkona.

Tänään on siis ollut todella nautinnollinen päivä. Olen polttanut kynttilöitä ja takkaa koko päivän ja tehnyt juttuja ihan rauhassa. Mm. pessyt 5 koneellista pyykkiä, huomenna sitten olis tarkotus pakata vähän kasseja ja silitellä vaatteita. Sain myös siivottua juttuja mitkä on jääny rästiin jotenkin kummasti. Kummitäti (+täti) kävi yhden lapsensa kanssa moikkaamassa ja rupateltiin tovi takan ääressä. Katjan teoksia voi kattoa sivuilta www.kuuakka.fi. Suurin osa noista töistä on aika vaaleita ja voin sanoa, että itse "fanitan" enemmän aikasempia teoksia. Mutta hienojahan on noikin en voi väittää :)

Sain myös tehtyä ikuisuusprojektin nimeltään kuvien järjestäminen. Ja nyt ne on kaikki omissa kansioissaan, VIHDOIN. Siksipä aion tännekin niitä nyt päivittää.

Soittimessa on soinut tänään: Anna Puu ja Regina.

Koomassa. Riina.

Rakas äitipuoleni lahjoitti mulle lisää Taikaa. Ihanaa.

Eräänä kauniin marraskuun päivänä, lähettiin nemon kanssa mökille mettään, jälleen.

Ja otettiin tietenki Pete mukaan, niin "innokkaana".

Metsästä löytyi vaikka mitä kivaa..

Ja ennenkaikkea, nemo nautti :)

Nemosta puheenollen, sai se joululahjaksi uuden pedin, joka on MUN MIELESTÄ upea, ainakin väritykseltään!

..ja haalarin, pohjosen kylmiä ilmoja varten. Tässä vähän totutellaan, eikä näytä haittaavaan menoa ollenkaan vaikka sellainen luonnonlapsi onkin.

Happyface.

Muun muassa koska olen saanut kuvailla PALJON. Tässä vasta murto-osa.

Ei uskoisi, että etelässäkin voi olla näin kaunista. Tai voihan sen uskoa :)

Rakastan napsia peltokuvia. Landelta kun olen.

Tämän otin tänään aamulla. Puista puuttuu vielä lumi, muuten maisema on täydellinen.

Yksi päivä innostuin leikkimään kuumaliimalla. Ja lopputuloksena hieno kranssi sydämmineen kyntillälle :)

Yksi lempparipaikoistani talvisin, iskällä sijaitseva kota. Tunnelmaa.

Itsenäisyyspäiväfiilistelyä. Harmi vaan kun toi mekko ei näy tarkemmin. Se on mun ihan yks lemppareista! :)


Viime lauantaina olin Nuutajärvellä töissä, kuvailemassa muun muassa tonttuja ja pukkia.


Loppufiilistelyt. Saana Irene. :) Eilen kävivät meillä saunassa, on se vaan niin iso pimu jo. Tammikuussa tulee vuosi täyteen. Ihana!

Huomenna mennään koulusta Tyksiin jonnekin lastenosastolle, odotan innolla :)