Ompas tullut kerrassaan pidettyä luovaa taukoa.
Taukoa aika paljon kaikesta, mitä ennen on tullut tehtyä ja millä ennen on tullut itseään viihdytettyä.
Tähän on johtanut eräs henkilö. Eikä ollenkaan pahalla tavalla.
Kamera pysyy edelleen kädessä. Kitara hieman vähemmän, sillä onhan se nyt paljon mukavempaa kuunnella, kun joku osaa oikeasti soittaa. Siihen omaan luomiseen verrattuna. :) Tosin, välillä se luovuus iskee ja jotakin saa aikaiseksi. "Reenailla" pitäisi tossa tovin kuluttua, joten siihen mennessä pitänee keksiä taas jotakin mukavaa. Pari piisiehdotustakin on syntynyt, toinen käsittelee hinkkaamista. Tietenkin biisin musiikki on hyvin alakuloista, kuten kunnon ironiassa kuuluukin. Ei mein pänriä ymmärrä kukkaan, ei eres me itte. Musiikkisaralla siis kuuluu hyvää! Paljon on tullut hankittua hyviä levyjä ja paljon on tullut niitä kuunneltuakkin.
Kirjoja on tullut luettua jonkin verran. Tällä hetkellä on menossa Sofi Oksasen Puhdistus, joka on tavallaan hyvin mielenkiintoinen teos. Postissa tuli tänään alekirjoja, öm, aika monta. Joten lukemista riittää.
Mietin vaan, että minne ihmeeseen laitan kaikki kirjat ja levyt, tila loppuu kesken, ja pahasti?!
Askartelu ym. höperöjutut on jääneet tosi paljon vähemmälle, mikä on sinänsä harmi. Luovuus on jotenkin sillä saralla hukassa. Tosin näin talvella tulee kudottua, että ehkä kesällä sitten taas alan näpräämään. :)
Paljon kuluu aikaa myös töissä, kuten ennenkin. Toivottavasti kuluu myös jatkossakin, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, sen verran tilanne elää koko ajan. Hyvillä mielin silti olen matkassa mukana, jos niin voi sanoa.
Tarkoituksena olisi keväällä pyrkiä sosionomiksi opiskelemaan, jälleen. Minulle jopa ehdotettiin, että aikuiskoulutuksena voisin koittaa kyseistä juttua, jos saisi puhuttua itsensä sinne. Hmhm, miettimistä miettimistä..
Talvi on aina vähän hankalaa aikaa allekirjoittaneelle. Mulle iskee suuri väsymys aina jossakin vaiheessa, en tarkoita mitään winterblues kaltaista ilmiötä, masentamaan ei ala, mutta väsyttämään. Kilpirauhasen kanssa on ollut ongelmia ja se on suuri aiheuttaja unen riittämättömyydelle. Joditipoilla on tähän saakka pärjätty, mutta jotenkin tuntuu ettei ne enää oikein tehoa. Pitänee siis keksiä jotakin uutta piristystä. Onneks on olemassa ihminen, joka auttaa aina. :)
Nojaa. Mitäs sitten.. Haukulle kuuluu hyvää. Samaa kun ennenkin. Kotiutunut sekin on "uuteen" ympäristöön ja uuteen ihmiseen. Se on kivaa katseltavaa. :)
Vaikka tuo kyseinen väsymys vie voimia paljon, on silti niin pirun hyvä olla. On jotenkin hyvin vaikeasti selitettävissä, miten onnellinen olenkaan. Kaiken sen kesällä tapahtuneen jälkeen, olen iloinen että asiat on miten on. Kohtaloahan me kaikki seuraamme, eikös! Muutaman kuukausi aikaa kuvittelin, etten pysty luottamaan kehenkään, enkä haluakkaan. Niin siinä sitten vaan kävi, että tielle pomppas tyyppi, josta ei vaan halua päästää irti. Pelottavaa, miten hyvin mä tässä olotilassa viihdynkään, on vaan niin turvallinen ja hyvä olo. Voimpahan vaan sanoa, että olen hyvin ylpeä itsestäni. :) (ehkä nyt on sitten hehkutettu tarpeeksi)
Tämä lähtee nyt katselemaan toisen tuhinaa, ja päättää piristyä!
28.1.2011
25.1.2011
lyrics
Baby i've been here before
i've seen this room and i've walked this floor
i used to live alone before i knew you
i've seen your flag on the marble arch
but love is not a victory march
it's a cold and it's a broken hallelujah.
Jeff Buckleyn Hallelujah biisissä, on hienot sanat. Todella hienot.
Tämä on yksi niistä, joita tykkään kuunnella yksin kotona. Ihan yksin.

21.1.2011
Horsih.
13.1.2011
touch your woman.
Siinä jotakin, mikä nyt soi.
Eilen kävi muutenkin hauska juttu. Tehtäväni kyseisessä työpaikassa alkaa olla täytetty. Eräs näytti Straycatsin levyä ja tokaisi toiselle, "hei, aletaan meki kuuntelemaan tällästä musiikkia". No, se oli hieno hetki.
Tosin, tehtävää vielä riittää, että mielellänihän minä työntekoa jatkan, kiitos.
11.1.2011
Välillä.
Tuntuu, että elämä jurraa vaan paikoillaan. Kaikki on yhtä suurta massaa mikä vaan pyörii aina samaan suuntaan.

Kaikki haluavat erottua joukosta, olla erilaisia. Siitähän tässä on kyse. Eri asia on, millaista se erilaisuus sitten on?

Pitäisi vaan muistaa hypätä kaikkien esteiden yli ja suunnata katseet tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.

Vaikka kaikista tärkeintä on nauttia hetkestä ja tilanteesta. Ihmisistä, yksinäisyydestä.

9.1.2011
Öh.
Rytmit on ihan sekaisin.
Menen nukkumaan kello 2 ja herään kello 11.30 jälkeen.
Sitten töihin.
Siinä se päivä sitten meneekin.
Jonkun pitäisi tulla soittamaan mulle rokketirollia heti aamulla niin heräisin!
Kiitos, tule jo. Vielä yksi pitkä viikko, höh.
Rory Gallagher - Bad Penny

6.1.2011
AakkosiA
A
Aamu. Jokainen aamu on uusi alku. Aamulla sitä miettii, että mitä päivä tuokaan tullessaan. Olen aamunukkuja, ja se on harmi, sillä rakastan nähdä auringon nousevan. Mutta vielä enemmän sen laskevan.
B
Beatles. Ihana bändi, hienoa musiikkia. Tulee aina hyvälle tuulelle. Olen käynyt Liverpoolissa katsomassa mistä tämä sitten syntyikään. Suosittelen, menkää tekin!
C
Clapton. Mies, jota en ymmärrä. Mies, jota ennen vihasin ja luokittelin "nova-artistiksi" (siis radionova kamaksi). Kunnes joku opetti kuuntelemaan kyseistä miestä, ja noh, eihän se oikeasti hassumpaa ole.
D
Dolly Parton. IHANA nainen! Yksi lempparipiiseistä on Jolene. Henkilökohtainen Jolenini on Johnny Deppin puoliso.
E
Etäisyys. Vaikka annan itsestäni paljon, haluan silti pitää tietyn etäisyyden. Olla itseni kanssa ja nauttia siitä. Tällä hetkellä etäisyys on liikaa. Nämä on niitä elämän valintoja.
F
Faaraot. Niitä menen vielä katsomaan, varmana!
G
God. Uskon tavallaan Jumalaan. Vielä enemmän uskon kohtaloon, jota joku ohjailee. Se siitä aiheesta.
H
Hiljaisuus. Olen höpöhöpö-ihminen, joka saattaa puhua taukoamatta ilman, että on yhtään mitää asiaa. Olen harjoitellut kovasti hiljaa olemista, ja mielestäni onnistunutkin siinä jotenkin. Työni puolesta kaipaan välillä hiljaisuutta, ja paljon.
I
Imelda May. Tämä ei ollut vaikea arvata, jos tuntee minut. Upea nainen ja musiikki iskee ja on tarpeeksi "svengaavaa". Kuunnelkaa!
J
J-kirjain. Jenny, Jari, Jussi-Pekka. Tärkeitä ihmisiä.
K
Koti. Koti on tärkeä paikka, kotona saa olla niinkuin haluaa. Koti kertoo paljon asujastaan. Minun kotini on, mielestäni, kotoisa, täynnä tavaraa ja kätevä.
L
Laiskuus. Laiskana on ihana olla, hetken. Kunnes alkaa taas touhuamaan satalasissa.
M
Musiikki. On mukavaa, tunnerikasta ja henkilökohtaista. Sen avulla saa itsensä mihin tahansa fiilikseen. Hienoa on, kun voi jakaa itselle tärkeitä biisejä jonkun ihmisen kanssa, ketä ymmärtää.
N
Naiset. Hah, naiset vaan ovat niin ihania! Enkai minäkään muuten olisi naiseksi syntynyt! Eivaan. Naiset ovat oikeasti raskaita, nalkuttavia ja itsekeskeisiä. Naisilla on kuukautiset, rahat aina loppu ja kovat ulkonäköpaineet. Siksi olenkin valinnut elämääni ei-niin-feminiinisen-suunnan. En jaksa nalkuttaa, inhoan olla itsekeskeinen ja ulkonäköni on mitä on, riittää että olen itse tyytyväinen siihen mitä peilistä katsoo. Erästä tuttavaani lainaten: "naiset ovat pilanneet maailman".
O
Ovi. Ovet ovat mielenkiintoisia. Tässä tarkoitan lähinnä ovea vertauskuvallisesti. Ovista tekee mielenkiintoisen se, että kuka sen avaa ja koska. Miksi niitä suljetaan ja miksi avataan uusia. Sehän on totta, että pitää sulkea ovia takanaan, jotta voi aukasta uusia. Kai meillä sitten on olemassa joku kiintiömäärä ovia, jotka voivat olla avoinna.
P
Pieru. Se ketä pierua pidättää, on muutenkin vilpillinen ihminen. Okei, tässä tätä huumoria varmaankin tarpeeksi.
Q
Quu. Eli suomeksi: kuu. Olen kuuhullu. Jos taivaalla on täysikuu tiedän, että nukun yön kuin tukki. On niitä harvoja kertoja, kun valvon kuun takia. Joskus tosin niitäkin tulee. Sitä en ole vielä selvittänyt, että millaisen kuun takia valvotuttaa ja millaisen nukututtaa.
R
Rakkaus. On elämässä tärkeää. Rakkautta on niin montaa erilaista, että kukaan ei voi väittää ettei rakasta. Tähän samaan kastiin kuuluu varmaankin sitten Romantiikka. HYI. Olen antiromanttinen ihminen, ja romantiikkaani kuuluu tuli, missa tahansa muodossa. Kaikki loput lässylääjutut saavat jäädä.
S
Soittaminen. On kivaa, vaikken sitä kovinhyvin osaakkaan. Kitaransoitto on mukavinta, mutta pienoakin on kiva pimputella. Pianonsoitto on periaatteessa aika helppo oppia, joten kitarassa on enemmän haastetta. Ja haasteet, ne on mukavia!
T
Tiger Army. Kuunnelkaa! Toimii mulla. Läskibasso varsinkin, oo.
U
Uusi. Kaikki uusi on aluksi hienoa, MUTTA loppujenlopuksi jos puhutaan esim tavaroista, rakastan kaikkea vanhaa ja käytettyä, kaikkea millä on tarina. Mutta onhan ne minulle uusia, joten uutuudenviehätystä löytyy silti!
V
Varmuus. Haluan, että elämässäni on tiettyä varmuutta. Siihen sekoitettuna suunnittelemattomuus ja uudet ihmiset. Varmuutta minulle luovat esim äidin puhelinnumero, oma koti ja tuttu syli.
X
Kuten brittiaikanani ilmaistiin, xx. So: kisskiss.
Y
Yllätykset. Olen niin kamala jännittäjä yllätysten suhteen, että vihaan niitä. Tai siis tykkään joo, kunhan mulle ei kerrota ennen, että on tulossa joku yllätys.
Z
ZZ top. Bändi, jota olen joskus aikaa sitten kuunnellut jonkin verran. Viime viikolla heitin levyn soittimeen ja rakkaus syttyi taas. Ihanan karvaisia känttyrämiehiä!
Å
Åland. Tämä täti tykkää matkustaa. Joten matkalle minä heti kiitos!
Ä
Äiti. Tämä oli varmasti arvattavissa. Äiti vaan on.. paras!!
Ö
Ödeema. Punkpändi, Porvoosta? Emmätiedä, tää oli vaikee, ja sekoilukshan se meni, niinkun aina.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)