Ilta meni töissä, kuten joku saattaakin arvata. Olen kaikki sunnuntait töissä mitä vaan tarjotaan, senverran rahanahne olen tällä hetkellä. Tulevaisuudessa toivoisin, että työni olisi suht koht säännöllistä ja rajoittuisi lähinnä viikolle. Mutta tosta taitaa olla turha haaveilla vielä muutamaan vuoteen, jos asiat sujuvat niin kuin olen suunnitellut. :) Siis tyytykäämme sunnuntailisiin vielä toistaiseksi!
Ensi viikkoa odotan innolla. Olen ottanut tavoitteeksi, että vähintään tunnin päivässä pyhitän opparille ja loput sitten.. mm.. esimerkiksi kuvailemiselle. :)
Tarkoitus olisi, että huomenna menen maalikauppaan hankkimaan maalia noihin apukeittiön oviin. Katsotaan, katsotaan..
Torstaina tai perjantaina varmaan saadaan sitten uusi tapetti seinään, kivaa. Kuvia tulee tottakai! :)
Odotan myös ostoksieni saapuvan. Tulossa on vaatteita, pari kassia ja miniradio joka tuli seiskan (joo tiedän, olen pohjalla) tilauksen mukana. Oikeasti kuuntelen ihan liian vähän radiota. En tykkää suurimmasta osasta kanavista, mutta olen rakastunut radio rockiin. Ne soittaa, YLEENSÄ, tosi hyvää musiikkia! Jollei ole joku heviheviäääsaatanaalimaletti-päivä.
Viikonloppuna sitten mennäänkin tampereelle. Pojat jatkaa siitä rientoihin Tahkolle (en voi paljastaa minne ne menevät jos vaikka asianomainen sattuu tätä lukemaan..) ja minä laivalle PMMPtä katsomaan. JaJOO, muuten, ajattelin houkutella pari kaveria mukaan 9.4 Turun Klubille kattomaan Lapkoa, olis ihan tosikivaa! Tamperehan siis olis ykkösvaihtoehto, mutta ne on sillon siellä kun mulle ei sovi ja siellä tulee muutenkin nyt ravattua ton perjantain ja pitkäperjantain Nekromantixin keikan takia..
Ja ensi viikolla lupaan kuvata teille mun lempparijuttuja.. saa nähdä sitten mitä keksinkään. ;)
Tavaroita/vaatteita on luvassa, ehkä muutama lempipaikkakin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti