8.10.2010

Konttikirppis.

Bloggailusta on ollut taukoa, olen jotenkin ollut tosi laiskalla tuulella kirjoittamaan mitään. Melkein kaksi viikkoa takana pelkkää työtä, yksi vapaapäivä välissä, se vie energiat.. Onneksi tiedossa on pitkä vapaa ensi viikolla. :)

Kuvia on tullut otettua, ja paljon! Flickriin saakka olen ne saanut, mutta blogiin en. Aloitetaan kuitenkin taaksejääneen Tampereen konttikirppiksen saaliilla!

Second hand.

Kahvikuppi minulla oli jo ennestään, nyt sain jatkoa sarjaan, oi niin suloiseen sellaiseen. Siis kermakko ja sokerikippo. Hintaa yhteensä kaksi euroa.

Second hand.

Kassi oli piilossa pöydän alla, bongasin sen silti sieltä. Hintalapussa luki kaksi euroa, mitä!! Mukaanhan se siis lähti.. ja on ihana.

Second hand.

Ihanat lasinaluset suoraan 70-luvulta. Hintaa yhdeksälle kappaleella tuli vaivainen yksi euro. :)

Kirppikset ovat ihania!
Oma pöytäni on Loimaalla ekotorilla, ja rahaa on kertynyt jo kivasti, sekä tavarat ovat löytäneet uusiin osoitteisiin. Kirppistely on hauskaa ja kun kotona miettii, että laittaisko myyntiin vai ei, niin ennemmin se menee myyntiin. Toiseksikin se on ekologista. Aarteita tarttuu matkalta talteen ja hyvä mieli vain kasvaa. Olen jo kauan etsiskellyt vaatepuuta, siis maassa seisovaa, vanhaa ja kulunutta. Vastaan ei ole vielä tullut. Siis jos joku lukija tietää mistä sellaisen löytää, eikun mulle ilmoittamaan ;)

Huomenna vietän vapaapäivää ja tarkoituksena olisi päivitellä blogia, kuvailla lisää tätä ihanaa vuodenaikaa, nähdä ystäviä ja ehkä käydä hakemassa talvikengät. :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti