16.6.2010

ssssHopping!

Ensinnäkin:
1. keinovalolla ei saa ihmeitä aikaan.
2. tätä kirjoittaessani minulla EI OLE laseja päässä, joten kirjoitusvirheitä ilmenee, hyvinkin mahdollisesti.


Jälleen kerran siis kirjoitukseni käsittelee mahtavia ostoksiani, jotka siis valtavan monia oleellisestikin kiinnostaa! heh heh.



Nämä kaikki lastenkirjan tarttuivat mukaan kirjaston poistomyynnistä. Maksoin niistä yhteensä VAIN 3 e, käsittämätöntä!!

Kävimme töistä tovi aikaa lasten kanssa ostoksilla, voin sanoa, että pitkästä aikaa oli ihana reissu! Siis ostosten puoleen. Ja muutenkin.

Hamahelmet tarttuivat mukaan BR-lelusta. Taisivat maksaa 1,20e pussi. Ei siis kovin kalliita mielestäni. (viimeviikolla ostin muovitukusta pimeässä hohtavia hamahelmiä, visiot ovat vaaaltavat!)

Bikinit. Oleelliset. Siis kesällä. Yläosa oli 4,95e ja alaosa taisi olla 7,95e. Ei siis kovin kallista. Mutta tarpeellista!

Hieman epäyleisempiä juttuja. Tuubiliivit olivat mahtava juttu. Kahden paketti maksoi ehkä 10e? Ja miten kätevät kesällä. Ja ennenkaikkea mukavat. Noi alushousut ovat muuten mun heikko kohta. Mitä söpömmät, sitä nopeemmin lähtee mukaan!

Lökäsortsit. Hintaan 4,95e. Pakolliset kesällä.

ooh. Halpa ja ihana. Ja lastenosastolta. En osaa sanoa enempää. :]

Kaksi pitkää tuubitoppia. Hinta oli 4,95e kappale, ihan törkeen halvat siis. Aion hieman uudistaa noita, sillä noin ne ovat ihan liian tylsät, enkä tykkää tuubijutuista. Siis olkainta tms tulossa. Joskus.

Hiuksiin, korviin, sormiin.
Halvalla. Ja suloista.


Hih, hän on Kerttu. :)
Kerttu odottaa uutta asuntoaan. Se saapuu vasta juhannuksen jälkeen. Kerttu asuu nyt hattuhyllyllä, sillä Nemo haluaisi leikkiä Kertun kanssa. Ja Kerttua ei ole luotu liian rajuihin leikkeihin. YLISULOINEN!!

Niin. Mahtava reissu siis. Kaikkialle jotain. Ja tooosihalvalla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti