28.2.2010

Stormy sunday.

Jonka olemme viettäneet kokonaisvaltaisesti sisätiloissa, jollei kymmenen minuutin automatkaa lasketa.
Eilen olimme juhlimassa ja tänään se tuntui kropassa. Muistin miksi en tänä vuonna ole alkoholia suuria määriä nauttinut. Ja tauko on jälleen tervetullut. Mua on onneksi siunattu niin roiskilla luonteella, että melkein nautin baari-illoista enemmän selvinpäin kun humalassa. Hauskaa on joka tapauksessa. Yleensä.

Menojani tässä mietin:
-Lindan synttärit ens viikonloppuna, autolla, koska sunnuntaina on töitä
-Vuonna 85 remix huippuseurassa!
-PMMP viking linellä.
-Nekromantix Pakkahuoneella, odotan paljon :)

Sitten onkin jo pääsiäinen mennyt ja kesä (toivottavasti) koputtelee ovella. Kesä onkin jännä juttu. Sillä mulla ei ole töitä, vielä. Viime vuonna tähän aikaan olin jo pitkään tiennyt töistä. Empä jaksa siitä ressata, tiedän että tekevälle löytyy työtä. Ja keväällä kun valmistun, on työpaikkoja tarjolla vaikka millä mitalla. Tosin vanhushommaa.. mutta sitäkin paremman puutteessa tekee. :)

Nojoo. Ensi viikkoon.
Hoitohaukku lähtee sitten huomenna, kurjaa. Meillä kun on ollut niin kivaa.
Päivät koulussa ja iltapäivät ryhmiksessä töissä. Aikasemmin taisikin olla juttua..
Rankka viikko jota odotan innolla! :)

Tuulet on puhaltanu tänään suuntaan jos toiseen. Onneksi puhumisen jalo taito on tallella ja asiat saadaan selvitettyä. Kyllä rakkaus on ihana asia :)
Välillä vaan ajatukset ja teot menevät ristiin ja syntyy ristiriitoja. Ne on selvitettävä jotta voi jatkaa elämäänsä onnellisena. Ihmiset muuttuvat. On ihanaa huomata, miten muutokseen voi vaikuttaa ja muuttua yhdessä. Muistakaa ihmiset kertoa rakkaimmillenne, miten tärkeitä he ovat. Muistakaa huomioida tarpeeksi, ei kuitenkaan liikaa. Ja muistakaa oppia. Siinä minun ohjeeni parisuhteeseen (vaikka olenkin aika vasta-alkaja tällä saralla). :)

ps. Thaimaan-matka varattu, eikun odottelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti