Just tollanen olo mulla on ollut tänään.
Olin tunnin koulussa, tein yllätysruotsintentin, ja lähdin kotiin. Otin aspiriinin ja menin peiton alle.
Olen ihmetellyt ihmisten ajatuksia, niin muiden kuin omianikin.
En jaksaisi vaivata päätäni.
Silti se siitä vaivaantuu. Kumma juttu.
Se, että puhuu pahaa toisesta, kertoo joko katkeruudesta, kateudesta tai omasta huonosta olosta. Tiedän, voin joskus itse huonosti ja olen hieman katkera. Koitan kuitenkin KOVASTI kitkeä tuota puolta itsestäni pois. Mielestäni olen jokseenkin siinä onnistunutkin. Hurray.
On kuitenkin päiviä kun KAIKKI ärsyttää. Ja vanhat jutut tulee mieleen. Esimerkiksi tänään olen ollut kovin katkera. Tavallaan.
Tiedän, että ihmiset puhuvat välillä mitä sattuu, mutta koitan ymmärtää. Koitan parantaa itseäni. Sitten taas toisaalta, miksi? Miksi en kelpaa tällaisena. Kelpaanhan! Mutta miksi jaksan välittää silti muiden ikävistä sanoista ja ehkä asioista joita he eivät aivan tarkoittaneet? Miksi ihmisen pitää ajatella niin paljon?
Ei. Kaikki ei ajattele. Mutta niistä ihmisistä en sitten taas pidä. Tai pidän, mutta en arvosta samalla tavalla. Mielestäni elämää ei voi elää täysillä, jos sitä ei osaa hieman analysoida. Kas kummaa, kaikilta tärkeimmiltä läheisiltäni tuo taito löytyy.
Ehkä kaipaan nyt jotakin. Jotakin uutta. Uuden työn tai koulupaikan. Jotain missä saisin tutustua uusiin ihmisiin. Enemmän ja enemmän. Etten aina jäisi miettimään niiden samojen vanhojen naamojen sanomisia. Siinä pulma.
Toivottavasti kukaan ei suutu näistä sanoista. Taino, mitäs sen oikeestaan väliä. Ajattelen nyt itseäni ja kerron miten asiat ovat. Kyllä niiden omatunto kolauttaa, ketkä tunnistavat itsensä noista rumemmista sanoista. Ja myöskin ne, jotka ovat niitä minulle tärkeitä "ajattelijoita". Kiitos korkeammalle taholle niistä :)
"Mitä tahansa minusta odotat
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti